ravintolawanhajokela.fi

Urheilu ja Joensuu

Joensuusta puhuttaessa ei aivan ensimmäiseksi tule mieleen mitenkään kovin urheilullinen paikkakunta, vaikka sieltä kovia nimiä urheilun parista onkin ponkaissut maailmalle. En tiedä mistä tämä mielleyhtymä oikein on saanut valtansa. Mutta kuitenkin, jo 50-luvulla Joensuussa virisi harrastustoiminta koripallon ympärille ja tällä hetkellä Joensuun Kataja pelaa koriksen ykkösliigassa pärjätenkin ihan hyvin. Samaisessa urheiluseurassa voi harrastaa myös taitoluistelua, hiihtoa, telinevoimistelua ja yleisurheilua. Taitoluistelun parissa Katajalla on ollut takapakkia hyvien luistelijoiden puuttuessa mutta ehkä tulevaisuus tuo tähän muutoksen. Yleisurheilun historiassa ei ainakaan ole moittimisen varaa, onhan heillä ainakin maailmanmestari Aki Parviainen ollut edustamassa seuraa. Telinevoimistelutytöt aina välillä loistavat ja tuovat seuralle mainetta.Joensuulainen suunnistusseura Kalevan rasti  tarjoaa omat harrastuspuitteensa kiinnostuneille. Eikä tarvitse harrastaa kaupunkisuunnistusta, laajat metsät tarjoavat hyvät maastot harjoitteluun. Aivan viime vuosina ei Kalevan Rastille ole menestystä tullut mutta vielä 2000-luvun puolessa välissä joukkue pärjäsi hyvin myös lajin päätapahtumassa, Jukolan viestissä.Joensuu on myös tunnettu salibandystään, niin miesten kuin naisten joukkueiden osalta. Josban miehet pelaavat maan ykkössarjassa. Mestis eli jääkiekkoliiton mestaruussarja on myös suosittua Joensuussa. Kaupugin oma joukkue Jokipojat on vieläpä pelannut hyvin, harmi että SM-liiga on suljettu eikä sinne ole mahdollista nousta. Viime kaudella Jokipoikien sijoitus oli liigan neljäs. Tälle kaudelle on luvassa uusia pelaajia mutta siltikin toivotaan sijoituspaikkaa 4-6 kaudelle 2013-2014. Ajankohtaiset kertoimet  voi näppärästi tarkistaa netin kautta. Lentopallossa ja jalkapallossa Joensuun edustusjoukkueet pelaavat 1-sarjoissa. Miesten seura on nimeltään Mutalan Riento ja Joensuun Prihat on naisjoukkueen nimi. Yksi laji ylitse muiden koripallon lisäksi jossa Joensuulaiset ovat kunnostautuneet on pesäpallo. Superpesiksessä pelaava Joensuun maila nousi kaudelle sarjaan 2004 ja tästä lähtien pitänyt pintansa ylimmällä sarjatasolla.Joensuu tunnetaan myös raviurheilustaan. Linnunlahden kaupunginosassa sijaitseva rata on Joensuun historian toinen, vanhan jäädessä vuokrasopimusmuutoksen jalkoihin. Nykyisellä radalla on toimintaa ollut 80-luvun alusta lähtien.Joensuulaiset sukelluksen harrastajat ovat myös palkittuja lajeissaan laitetekniikassa,vapaasukelluksessa ja uppopallossa. Joensuun urheilusukeltajat on Pohjois-karjalan toiseksi vanhin seura ja valtakunnallisestikin merkittävä seuran suuruuden vuoksi, yli 300 jäsentä. Seuran tärkeimpiä pointteja ovat luonnon suojeleminen ja ihmisläheisyys.