ravintolawanhajokela.fi

Yrityksiä Joensuussa

Tilastokeskuksen mukaan Joensuussa oli vuonna 2011 lähes neljä tuhatta yritystoimipaikkaa. Siltikin Joensuun työttömyysaste on Pohjois-Karjalan vaikeimpia eli 15,2%. Suurin työllistymisen ala on yhteiskunnalliset palvelut, toisen sijan lähes jakavat teollisuus- ja kauppa-, majoitus- ja ravintolatoiminta. Yrittäjärekisterissä joensuulaisia yrityksiä on vähän vajaa tuhat eli noin neljännes yrityksistä on yksityisyrityksiä.Suurin työnantaja Joensuulaisille on oma kaupunki vaikka sekin räpistelee talouden muutosten kourissa. Mutta uusimman uutisen mukaan se ei kuitenkaan ala irtisanomaan ihmisiä vaan yrittää hoitaa henkilösäästöt eläköitymiselllä. Toiseksi eniten työpaikkoja on tarjolla terveydenhuollon alalla. Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä tarjoaa töitä muutamalle tuhannelle kaupunkilaiselle. Joensuuhan on yliopistokaupunki joten ei liene yllätys kenellekään että sen parista löytyy työpaikkoja tuhannelle.Vasta neljäkkeksi isoin työnantaja Joensuussa on Abloy Oy. Eikä ihan huonosti Abloylla menekään tällä hetkellä. Konserni on onnistunut kasvattamaan tulostaan Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa joten uskaltaako toivoa että ihan lähivuosina ei tästä yrityksestä lomautusuutisia kuulla.Osuuskaupat ovat aina olleet luotettavia työnantajatahoja eikä PKO tee tässä poikkeusta vaan työllistää palvelusektorilla puolen tuhatta työntekijää. PKO:lle kuuluvat mm. monet alueen ravintoloista, hotelleista ja huoltamoketju ABC kuuluu myös osuuskaupalle.Pohjois-Karjalan kirjapaino kuuluu myös suuriin työllistäjiin tytäryhtiöidensä kanssa. Konserniin kuuluu maakuntalehti Karjalaista kustantava Sanomalehti Karjalainen Oy sekä PunaMusta Oy, jonka alaa on kirjapaino.Toinen suuri teollisuuden ala on metsäteollisuus. Schaumann Wood tarjoaa vanerinvalmistusta mm. Joensuussa ja työpaikkoja sadoille.Mielenkiintoinen pointti tuli esille tutkiessani asiaa. Great place to work Institute Finland on konsulttiyritys joka tutki vuoden 2012 parhaita työpaikkoja. Listalle pääsi myös joensuulainen yritys joka ei ollut mikään yllämainituista vaan kyseessä on yritys nimeltä Arcusys jonka toimialaa on it-asiantuntijapalvelut ja tietojärjestelmäratkaisut. Tämä on siis haluttu työpaikka monille.Negatiivisempia uutisia sen sijaan kantautuu monista muista paikallisista yrityksistä. Exel Composites, joka valmistaa komposiittiprofiileja, ilmoitti joutuvansa irtisanomaan 15 työntekijää Joensuun tehtaalta, aiemmin saman firman sisällä puhuttiin lomautuksista jo viime vuoden puolella. Myös Joensuun Tiedepuisto on käynnistänyt yt-neuvottelut 10 asiantuntijan kohdalta.John Deere, maailman suurin metsäkoneidenvalmistaja, joutui myös vähentämään Joensuun tehtaan henkilöstö ja irtisanoi toukokuussa 2013 47 henkeä.